Juustoportti on Vuoden Taukopaikka

Julkaistu:

Tilausajokuljettajat ry on valinnut Vuoden Taukopaikaksi Juustoportin liikenneasemaketjun. Juustoportilla on meijeri- ja juustolatoiminnan lisäksi liikenneasemat Jalasjärvellä, Mäntsälässä, Kärsämäellä, Ylöjärvellä ja Kuopiossa, sekä ruokatuotteita valmistava Kasvisgalleria Kuopiossa.
Ensimmäinen liikenneasema perustettiin vuonna 1989 Jalasjärvelle ja sai pian tilausajobussien matkustajia asiakkaakseen.

Tilausajokuljettajat-yhdistys on valinnut vuoden taukopaikan jo vuodesta 1992. Bussiryhmät pysähtyvät tauolle miltei joka matkalla. Kuljettajien ajo- ja lepoaikamääräykset sanelevat myös matkan edistymistä omalta osaltaan. Matkaohjelman ruokailut ja kahvihetket pidetään varsin usein liikenneasemilla tai tien varrella olevissa ravintoloissa.
Kuljettajat ovat tienvarsipalveluiden suurkuluttajia eli monet meistä nauttivat päivittäiset ateriansa matkan varrella. Saamme vahvan asiakasnäkökulman palveluihin ja niiden laatuun suoraan asiakkailtamme. Vuoden Taukopaikka -titteli on kiitos ja tunnustus hyvin tehdystä työstä asiakkaittemme hyväksi.
- Välivuosia valintaan on tullut, kuten nyt pandemian aikana, kun matkustusta ei ollut lainkaan. Viime vuonna tilausajomarkkinat ovat palanneet entisiin mittoihin; paikoin matkoja tehdään jopa enemmän kuin vertailukelpoisena vuonna 2019, selittää yhdistyksen puheenjohtaja Kimmo Wirén.

Aiemmista tunnustuksista poiketen Tilausajokuljettajat valitsi nyt koko Juustoportti-asemaketjun Taukopaikka-tittelillä.
- Juustoportti on pitkäjänteisesti tehnyt hyvää työtä asiakkaittemme eteen. Pysähtyipä missä päin Suomea tahansa, niin Juustoportti on takuuvarma ja luotettava taukopaikka, Wirén perustelee.

Juustoportin Marika ja Seppo

Juustoportissa ollaan ilosia valinnasta

- Tilausajokuljettajien vuoden taukopaikka-tittelin valinta tuntuu erityisen hyvältä, kun tunnustus koskettaa koko Juustoportti-liikenneasemaketjun henkilöstöä. Taukopaikkatittelin valinnan tehneet tilausajokuljettajat ja heidän asiakkaansa ovat suuri ja erittäin tärkeä asiakaskohderyhmä kaikille tienvarsipalveluita tarjoaville yrityksille. Kisa toimialalla on myös koronan jälkimainingeissa on ollut kova. Kun valinta kohdistui vielä koko Juustoportti-liikenneasemaketjuun, voimme olla iloisia. Se on myös merkki, että olemme onnistuneet oma näköisellä konseptillamme, tasalaatuisesti tuotteissamme ja palvelussa, koko ketjumme osalta.

- Tunnustus on kiitos ja eteenpäin paneva voima, koko yhteiselle tiimillemme ja antaa edelleen voimia kehittämään kotimaisen perheyrityksen, Juustoporttilaisuuden henkeä. Olemme kirjaimellisesti oikealla tiellä, toteaa palveluliiketoiminnan johtaja Seppo Kuusisaari.